perjantai 13. maaliskuuta 2009

30. Rouva Wallace

Maanantaina aamiaisen jälkeen Betty puki ylleen sievän sinisen kävelypukunsa ja otti parhaan hattunsa. Hän oli iloinen siitä, että saattoi vielä käyttää entisiä vaatteitaan, ja että oli ulkopuolisten silmissä korkeintaan hiukan pyöristynyt. Tulisi varmaan pian sekin aika, jolloin hän Sarahin tavoin ei haluaisi liikkua kotoa mihinkään.

Pukeuduttuaan huolellisesti ja tarkistettuaan, ettei yksikään vallaton kihara irronnut kampauksesta, Betty laskeutui alakertaan ja meni myymälän kautta ulos vetäen samalla hansikkaita käsiinsä. Päivä oli lämmin, mutta tänään ei mikään pieni yksityiskohta saanut viedä asioita vikaan.

-Minä menen nyt, hän sanoi Duncanille. -Jos viivyn, se on kai hyvä merkki.

-Onnea matkaan, Duncan sanoi ja suuteli Bettyä. Hamilton Smith, joka oli juuri asettelemassa sanomalehtiä hyllyyn, kääntyi nopeasti ympäri. Bettyn sydäntä vihlaisi. Näkiköhän tämä koskaan vanhempiensa suutelevan?

Reippaasti hän lähti kävelemään katua pitkin. Kaupungilla oli iloinen maanantaiaamun vilinä, kun ihmiset kiiruhtivat asioilleen lepopäivän jälkeen. Jo tutuksi tullut lihakauppias nosti Bettylle kättä hänen kääntyessään kulmasta, ja vähän ajan kuluttua hänen oli hetkeksi pysähdyttävä vaihtaakseen pari sanaa neiti MacGregorin kanssa, joka oli yksi koulun opettajattarista.

Betty olisi nauttinut näistä pienistä seikoista, jotka kertoivat ensimmäisten siteiden syntyneen heidän uuteen kotikaupunkiinsa, ellei häntä olisi pelottanut niin kovasti. Se oli aivan typerää, mutta hän ei voinut sille mitään. Tämän vierailun tuloksesta tuntui riippuvan niin moni asia.

Siinä se oli. Betty tarkisti kadunnimen paperilapusta, jolle pastorin rouva oli sen häntä varten kirjoittanut. Hän lähti kävelemään hitaasti pitkin kapeaa kujaa, jota reunustivat sievät ja siistit pikku pihat.

Numero kahdeksan oli pikkuinen talo, jonka ikkunalaudoilla kukkivissa kesäkukissa ei ollut ainoatakaan kuivaa lehteä, ja jonka kävelypolun laattojen lomasta ei yksikään heinänkorsi uskaltanut kurkistaa. Portaita lakaisi harmaatukkainen nainen yllään valtaisa ruudullinen esiliina.

Betty pysähtyi portille ja rykäisi.

-Rouva Wallace? hän sanoi kysyvästi ja huomasi kauhukseen, että hänen äänensä oli pieni ja kimeä kuin pelästyneellä lapsella.

Nainen lakkasi lakaisemasta ja katsoi portille. Hänellä oli tuimat mustat silmät.

-Niin? hän sanoi äänensävyllä, joka ei ollut erityisen kiinnostunut.

Äkkiä Betty toivoi, että hän olisikin ollut vielä pikkutyttö, joka olisi voinut järsiä palmikkonsa päätä tai rypistellä esiliinansa helmaa purkaakseen hermostumistaan.

-Minä olen Bet… Beatrice Fleming, hän jatkoi kuitenkin urhoollisesti. –Tulin… tulin kysymään teitä…

-Aa, sanoi rouva Wallace, kuin hän olisi yhtäkkiä tajunnut mistä oli kysymys. –Käykää sisään, rouva Fleming.

Betty avasi valkoiseksi maalatun portin salvan ja astui kävelypolkua pitkin portaille ja sisään ovesta, jota rouva Wallace piti auki.

-Istukaa, sanoi rouva Wallace ja viittasi postimerkin kokoiseen olohuoneeseen, joka oli äärimmäisen puhdas. Betty huomasi istuvansa epämukavasti tuolin reunalle kuten Jenniellä oli tapana tehdä, kun tämä jännitti.

-No niin, sanoi rouva Wallace. Hän asetti itse pitkäanturaiseen keinutuoliin ja risti kädet syliinsä. Hän ei selvästikään aikonut auttaa keskustelua alkuun.

Betty nieleskeli. Hän oli suunnitellut näppärän pikku puheen, mutta oli nyt unohtanut jokaisen sanan. Lopulta hän sai sanotuksi:

–Me tarvitsisimme kotiapua.

-Koska lapsi syntyy?

Betty häkeltyi niin että oli vähällä nikottaa.

-Ta-tammikuussa, hän änkytti ja oli vihainen itselleen. Hän ei ollut koskaan änkyttänyt, eikä hänen pitänyt aloittaa sitä nyt. Hyvänen aika, hänhän oli tässä tarjoamassa työtä rouva Wallacelle!

-Minusta ei ole lastenhoitajaksi. Olen saanut omani kunnialla kasvatettua enkä aio aloittaa enää alusta.

-Ei, ei toki, en minä sitä… Mutta taloustyöt…

-Bessie Ford pärjäsi aikanaan yksin.

-Niin varmaan, mutta…

-Totta, tehän muutittekin tänne Edinburghista, rouva Wallace sanoi, ikään kuin se olisi selittänyt Bettyn avuttomuuden.

-Olen kotoisin Glen Longista, Betty sanoi, ja hänen ääneensä alkoi tulla purevuutta. Miksi ihmeessä kaikki, jopa pastorin rouva, olivat suositelleet hänelle näin epämiellyttävää ihmistä! Oliko rouva Smith ollut sittenkin oikeassa tämän suhteen?

-Kuulin, että heittäydytte toisinaan vuodepotilaaksi.

-Ainoastaan silloin, kun huone kääntyy nurin. Bettyn huomasi, että hänen äänensä ei ollut enää kimeä. Se alkoi muuttua vaarallisen matalaksi.

-Muuttonnekaan aikana ette vaivautunut pahemmin itse järjestämään kotianne.

-Äitini ja sisareni halusivat auttaa — ja olin juuri heittäytynyt vuodepotilaaksi.

-Ja väliaikoina mieluummin vetäydytte yläkertaan laiskottelemaan kuin huolehditte taloudesta.

-Minä kirjoitan, Betty tiuskaisi. –Se on työtäni!

-Miehenne on kuulemma keuhkotautinen.

-Eikä ole! Eikä hänestä koskaan tulekaan, jos hän saa asua poissa Edinburghista, lääkäri sanoi niin! Bettyn silmät alkoivat salamoida ja hän nousi.

-Oh, niinhän te väitätte.

-Hyvä on, rouva Wallace, voitte jäädä kaikin mokomin tänne varjelemaan terveyttänne, minä kyselen muualta…

-Ei niin nopeasti! Rouva Wallace oli myös noussut ja tarttunut Bettyä hartioista, kun tämä oli juoksemassa ovelle. Äkkiä hänen pistävät mustat silmänsä olivat täynnä naurua. –Odottakaahan!

Betty vetäytyi hänen otteestaan ja tajusi huohottavansa kuin olisi juossut. Mikä tämä kauhea nainen oli, joka ei osannut kuin puhua ilkeitä! Kaiken muun hän olisi voinut niellä, mutta se, mitä tämä sanoi Duncanista…

-Antakaa anteeksi, rouva Fleming, minulla on tällainen paha tapa. Rouva Wallace näytti syylliseltä. –Katsokaas, täällä käy kaikenlaisia nuoria rouvia pyytämässä minua apulaisekseen… Olen ruvennut testaaamaan heitä.

-Testaamaan? Betty sanoi epäuskoisesti.

Rouva Wallace virnisti kuin koulupoika.

-Teidän naapurinne, rouva Smith, on minulla siinä hyvänä apuna, hän sanoi viattomasti. –Minun tarvitsee vain kuunnella, mitä hän puhuu ihmisistä, ja osaan tarpeen tullen esittää inhottavia kommentteja…

Bettyn huulet värähtivät. Tietenkin hän oli arvannut, että rouva Smith puhui hänestä ja Duncanista pahaa selän takana, kuten kaikista muistakin. Mutta silti tuntui kauhealta kuulla niitä asioita ääneen sanottuna. Väittikö rouva Smith ihmisille, että Duncan oli keuhkotautinen?

-Antakaa anteeksi, että loukkasin teitä, rouva Wallace sanoi vielä uudestaan, nyt vakavammin. –Mutta katsokaas, minä tiedän olevani paras talousapulainen tässä kaupungissa, ja jotenkin minun on tehtävä valinta siitä, kenen luona haluan käydä… Te tulitte sisään niin pelästyneenä ja arkana, että aloitte ärsyttää minua. En pidä naisista, jotka pyytävät anteeksi olemassaoloaan.

-Onko ihme että minä pelkäsin, Betty sanoi purevasti. –Teistäkin puhutaan yhtä ja toista, rouva Wallace!

Rouva Wallace nauroi ääneen ja löi käsiään yhteen.

-Te olette mainio, hän sanoi. –Ajattelin jo, että käytte silmilleni, kun puhuin miehestänne… Siitä minä pidän, ihmisen on puolustettava rakkaitaan. Istukaa nyt uudestaan alas, niin minä laitan teetä. Voimme puhua samalla yksityiskohdista. Olen aina halunnut päästä hääräämään Bess Fordin keittiöön, se on kuin nukkekodista.

Betty jäi seisomaan suu auki, kun rouva Wallace katosi omaan keittiöönsä ja alkoi kolistella teepannua. Sitten hän tirskahti, hihitti, alkoi lopulta nauraa ääneen. Hänen olisi pitänyt olla sydänjuuriaan myöten loukkaantunut rouva Wallacelle ja tämän ”testeille”, mutta hän ei voinut muuta kuin nauraa.

Oli jo melkein lounasaika, kun Betty vihdoin pujahti sisään kirjakaupan ovesta.

-No? kysyi Duncan ja nosti päänsä lehtitilauslomakkeesta.

-Rouva Wallace aloittaa huomenna, Betty sanoi. Nauru kureili yhä hänen suupielissään. –Hän on uskomaton, Duncan… Uskomaton.

-Mikä tuo on? Duncan osoitti Bettyn kantamaa koria.

-Tämäkö? Meidän lounaamme. Suurin koskaan näkemäni piiras. Minä menen kattamaan pöydän. Betty pujahti varaston kautta sisään asuntoon. Duncan kuuli hänen nauravan mennessään.

-Tiedoksesi, Duncan sanoi Hamilton Smithille, -älä kuvittele, että koskaan oppisit ymmärtämään naisia. Se on mahdotonta.

2 kommenttia:

  1. Hih :D
    Loistavia hahmoja tässä kolmannessakin osassa. Tää kolmas Betty on tähän mennessä ehkä mun suosikkini.
    (ja joo, oon käynyt tänään jo ainakin kahdesti katsomassa onko lisää tarinaa ilmestynyt :D )

    VastaaPoista