Olen ihmetellyt itsekseni sitä, miten huolellisesti jaksoin aikoinaan suunnitella Bettyn ensimmäisen ja toisen osan. Virittelin verkkoja hiljalleen, kirjoitin tekstin lomaa rakenteita, joille sitten myöhemmin jonkin tapahtuman perustin. Ihmeellistä tässä oli se, ettei mieleenikään tullut, että kukaan muu kuin minä koskaan edes näkisi kyseisiä tarinoita. Sen sijaan julkaistavaksi kirjoittamani tekstit huitaisin "vasemmalla kädellä", kuten Duncan sanoisi. (Minulla ei ole mitään vasenkätisyyttä vastaan, itse en vain osaa kirjoittaa sillä kädellä edes nimeäni.)
Jonkin verran suunnitelmaa olin tehnyt myös tämän kolmannen osan varalle. En kuitenkaan niin huolellista. En myöskään jättänyt toisen tarinan lopussa niin monta avointa langanpäätä kuin ensimmäisessä. Niinpä tätä kolmatta osaa kirjoittaessani olen joutunut pohtimaan enemmän sitä, mitä tapahtuu ja kenelle, ja kaivamalla kaivamaan tukipuita, joiden varaan rakentaa tulevaa. Nyt minulla alkaa olla hatara käsitys kokonaisuudesta, mutta mutkia voi matkassa vielä olla. Toivottavasti se ei kuitenkaan tekstiä haittaa.
Duncanille on ilmoittautunut viime aikoina useampikin ihailija. Niinpä nyt ihan puhtaasta uteliaisuudesta kysyn: mikä hänestä tekee niin "ihanan"? Myönnän, että olen itsekin aika tyytyväinen hahmoon, mutta olisi hauska kuulla teidän mielipiteitänne. (Ja vaikka tämä kuulostaa siltä kuin kerjäisin kehuja, minkä jälkikäteen huomasin, niin saa kritisoida, sana on vapaa!)
Sankarit kun tahtovat olla tyttökirjojen kompastuskiviä. Erityisesti Montgomeryä on moitittu siitä, että Gilbert Blythe ja Teddy Kent ovat kaikkea muuta kuin mielenkiintoisia. Minun muistikuvani mukaan ainoa hetki, jolloin Gilbert osoittaa jonkinlaista luonnetta, on Anna omassa kodissaan -kirjassa. Muistattehan, kun Leslien vammautunut aviomies on lähdössä leikkaukseen, ja Anna on sitä mieltä, ettei tätä pitäisi leikata, koska parantuessaan hän jatkaisi Leslien elämän terrorisoimista. Gilbert on sitä mieltä, että "totuus tekee vapaaksi", kuten lopulta käy.
Alcottin kirjoissa sankarit on kuvattu huomattavasti elävämmin. Kahdeksan serkuksen poikalaumassa, Pikku naisten Lauriessa ja Tytöistä parhaimman Tomissa on särmää!
Pitää muuten tässä vinkata, että Anna kirjoittaa blogissaan klassisista tyttökirjoista, käykääpä lukemassa.
Ai että miksi Duncan on niin ihana? Komee, hauska, kiltti ja niin viisas ja neuvokas ja avulias. Oikee unelmaprinssi siis. Se on varmaan tosi pahasti kipee, kun se on niin masentunut nyt, eikä ollenkaan oma itsensä noin pessimistisenä. Betty sais kyllä kertoo sille pian uutisensa, jospa se lois toivoa ja optimismia!
VastaaPoistaSiis no tuota noin... Mun mielestä Duncan ei ole mitenkään kovin kummoinen :D Vaikka onkin punatukka, joka oma miähenikin on. Varmaan ihan nätti katsella, mutta kyllä Betty on päähenkilö ja tarinan The Henkilö.
VastaaPoistaMUTTA sitten taas: on mun mielestä ihanan inhimillistä pelätä lääkärikäyntiä ja olla jääräpäinen - ja tyytymätön pelkkään kauppa-apulaisen työhön! Duncanissa on enemmän inhimillistä luonnetta kuin Gilbertissä ikinä. Gilbert oli statisti, Duncan on oikea ihminen, lihaa ja verta.
Raijis sen jo sanoikin: "Komee, hauska, kiltti ja niin viisas ja neuvokas ja avulias." Ja lisäksi sivistynyt, rohkea, vastuuntuntoinen ja ennen kaikkea romanttinen - hän jaksoi rakastaa Bettyä niin pitkään saamatta vastarakkautta. Mutta pidän toki myös Duncanista paljastuneista inhimillisistä piirteistä, koska ne tosiaan tekevät hänestä oikean ihmisen.
VastaaPoistaNäin lukijankin näkökulmasta tämä kolmososa tuntuu hieman huolimattomammin suunnitellulta. Se ei kuitenkaan haittaa lainkaan, vaan mielestäni tarina on nyt jopa aiempaa kiinnostavampi (vaikka ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä romanttinen, kun rakastavaiset ovat saaneet toisensa eikä sitä asiaa tarvitse enää jännittää) ja hyvin addiktoiva.
Aika koukuttavaa tekstiä sinä kirjoitat,niin aiemmin kuin nytkin! Minusta taas tämän kolmososan teksti on kypsempää kuin aiemmat. Tarkoitan jotakuinkin sitä, että etenkin ykkösosasta "velka" työttökirjoille näkyi tosi selvästi, mutta tässä teksti on mielestäni enemmän Bettyä kuin tyttökirjojen kopiota.
VastaaPoistaSuunnittelemattomuus varmaan osaltaan aiheutuu myös siitä, että osien kirjoittamisen välillä on vuosien tauko. Ei se ainakaan minua haittaa.
Minä olen niiin koukussa tähän ja pääsin vihdoin ajantasalle tapahtumissa. Oli pakko ottaa etäisyyttä, kun koulukiireet painoivat päälle ja perhe vaati oman osansa :D
VastaaPoistaLoma kuitenkin korjasi tilanteen, onneksi.
Ihana tarina edelleenkin. Minua ei yhtään häiritse se, ettei tämä teksti ole niin suunniteltua tai jotain.
Itseasiassa minusta tämä kirja on niin Bettyä, siis ihan itseään Bettyä eikä mitään muuta, että sitä on jo senkin vuoksi nautinto lukea.
Tykkään kovasti ja kaikki henkilöt ovat mieleeni. Vaikka Betty onkin päähenkilö, on myös muilla henkilöillä oma tärkeä tehtävänsä. Duncan tuntuu olevan ainakin toistaiseksi täydellinen Bettyn puoliso, tuo oman piirteensä tarinaan. Hyvän sellaisen.
Kiitos kun kirjoitat tätä!
Luin aluksi sitä mukaa, kun kirjoitit. Mutta halusin tietää enemmän ja niin odotin ja nyt olen kahdessa jaksossa lukenut monta lukua.
VastaaPoistaMinä en "näe" kirjallisuuden koukeroita, vaan luen TARINAA: Olisin kyllä suuttunut ikiajoiksi kirjailijalle, jos hän olisi antanut Duncanin kuolla...kun he lopultakin saivat toisensa. Mun mielestä tuo Duncanin härkäpäisyys ei ollut hänen luonteelleen sopiva...
Ai jaa, olenkin viimeisessä valmistuneessa, luulin että on vielä monta lukua, mutta ne ovatkin tuossa alhaalla uudestaan. Odotetaan....