sunnuntai, 22. maaliskuuta 2009

Kaisa pohtii VII

Oikeastaan tämä ei ole mitään pohdintaa, vaan ainoastaan tiedotus. Pöytäkoneeni on suuttunut minuun syystä tai toisesta (no, myönnän, en aina puhu siitä kovin kauniisti) ja kieltäytyy käynnistymästä. Se temppuili jo perjantaina, jolloin henk. koht. mikrotukihenkilöni asensi käyttöjärjestelmän uudelleen. Kun erehdyin sammuttamaan koneen lähtiessämme yökylään, en saa sitä enää uudestaan käyntiin.

Mitään ei (toivon mukaan...) ole kadonnut, mutta voi mennä hetki, ennen kuin jo kirjoittamani Bettyn luvut saadaan koneesta ulos. Joudutte siis ehkä odottamaan tarinan jatkoa vähän pidempään kuin olin suunnitellut. Pahoitteluni!

6 kommenttia:

  1. Kohtalotoveri! Minun läppärini kieltäytyi käynnistymästä keskiviikkona. Onneksi mieheni sattuu olemaan alan ammattilainen, joten ei tarvinnut lähteä kiikuttamaan konetta mihinkään. Näillä näkymin se saadaan kuitenkin kuntoon vasta tarvittavan varaosan tullessa joskus useamman viikon päästä. Nyt vaatekaapissamme olevista kymmenestä käytetystä tietokoneesta on kuitenkin minullekin jotain iloa, koska sain yhden niistä varakoneeksi.

    Noita mieheni bisneksiä sivusta seuranneena ja siitä jotain oppineena haluaisin antaa pari vinkkiä siltä varalta, että et ole tullut näitä ajatelleeksi.

    1) Jos tietokone hajoaa yllättäen tai tapaturmaisesti ja korjauskustannukset kohoavat suuriksi, kannattaa yrittää hakea korvausta kotivakuutuksesta (jos sellainen sattuu olemaan). Me otimme yhteyttä vakuutusyhtiöömme tämän jutun tiimoilta, ja homma hoitui uskomattoman helposti ja nopeasti.

    2) Varmuuskopiot - tämä on tärkeää etenkin nykyään, kun ihmisten koko elämä on tietokoneen kovalevyllä. Nykyään on kaikenlaisia ulkoisia kovalevyjä ja muita käteviä systeemejä... tosin ainakin minulla on edelleen se ongelma, että en millään muista tehdä niitä varmuuskopioita. Pitäisiköhän laittaa kännykkään muistutus, että aina vaikka kerran viikossa tekisi varmuuskopiot?

    (Jos varmuuskopioita ei jostain syystä ole ja tietokoneella on jotain arvokasta, olisi todella tärkeää saada kone asiantunteviin käsiin, kun se alkaa takkuilla. Jos kovalevy on hajoamassa, siltä saadaan pelastettua tiedostoja sitä helpommin ja sitä nopeammin, mitä pikemmin kone toimitetaan huoltoon. Jos koneen käyttöä jatkaa siihen saakka, että kone lopettaa toimintansa lopullisesti, kovalevy saattaa vaurioitua pahemmin. Ammattilaisilla on kyllä hyvät välineet myös tietojen palauttamiseen vaurioituneilta kovalevyiltä, mutta kaikkia tiedostoja ei välttämättä saa enää pelastettua ja jos kovalevy on pahasti rikki, homma on sen verran hidasta, että siitä joutuu maksamaan kovia summia.)

    Toivottavasti sinun tietokoneasiasi järjestyvät pian, minä ainakin olen ihan onneton kun joudun tulemaan toimeen ilman omaa konettani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos myötätunnosta! :) Tuota kotivakuutusasiaa en ole tullut ajatelleeksikaan...

    Sami on onneksi myös atk-ammattilainen, joten hän on luvannut hoitaa masiinan ainakin siihen kuntoon, että saadaan kaikki tarpeellinen sieltä ulos. Hän on myös laittanut koneeseeni useita asemia ja ulkoisen kovalevyn, niin että tavara on sopivasti "hajallaan".

    Varmuuskopioiden suhteen olen surkea. Valokuviakaan en ole aikoihin siirtänyt cd-levylle, kirjallisista teksteistä puhumattakaan... Tässä pitäisi tehdä parannus, heti kun kone taas toimii. Onneksi mulla on läppäri ja tietysti töistä nettiyhteys, niin etten ole ihan pihalla maailman tapahtumista. :)

    VastaaPoista
  3. Jäipäs Betty jännittävään kohtaan! Ja olen niin onnellinen tuosta Ruthin kohtalosta. Voi kun vieläkin olisi noin avuliaita ja hyväsydämisiä ihmisiä kuin Betty ja Duncan.

    Itse tallennan kaikki sähköpostiin, tai jonnekin nettikansioon, esim. googlepagesiin ja kuvat lataan suoraan picasaan. Ihan vaan siksi, että kaikki tiedostot ovat käytössäni kaikkialla mutta kuitenkin vain itselläni salasanan takana.
    Siinä mielessä blogilista ja bloggerin lukemisto ovat edistyksellisiä, ettei tarvitse kirjanmerkkejä tsiljoonia sivuja listailla, vaan ne löytyy parin osoitteen takaa, ja googlen tapauksessa kaikki yhdestä sivustosta.

    Mulla on tälle vuodelle kone vaihtunut kolmesti, joten enää en ota sitä riskiä, että kaikki tarvitsisi tehdä uudelleen.

    Ja en tarkoita että muiden tarvitsisi tehdä näin, tämä on vain minun "moniulotteinen" tyylini ja tapani tehdä asioita.

    Kaisa, toivon että saat koneesi mahd pian kondikseen, tai edes tiedot sieltä koneesta ulos! Tätä Betty III pitää vain käydä vähän väliä tarkistelemassa, kun ei päivity millään listallakaan...'


    Iloa ja valoa,
    H

    VastaaPoista
  4. Heini, jos olisin ollut fiksu (ajattelin tätä, mutta blondilla ajatuksen muotoutuminen toteutukseksi vähän kestää... :) olisin tallentanut Bettyn valmiit luvut Bloggeriin, sehän on mahdollista ilman ajastustakin.

    Aiemmin siirsin kaikki kuvat aina Photobucketiin, nykyisin Picasaan menevät ne, joita käytän blogeissa, mutta pitäisi varmaan ladata "julkaisemattomatkin" kuvat taas Buckettiin...

    VastaaPoista
  5. Mullakin kotivakuutus korvasi tuossa vuodenvaihteessa lattialle tipahtaneen läppärin. Onneksi se ei mennyt niin säläksi että kerkisin saamaan sieltä tiedostoni talteen ulkoiselle kovalevylle.

    Ja lisää lukuja Bettyuyn odotetaan täälläkin hartaasti!

    VastaaPoista
  6. Hihii, juuri kun aamulla ehdin mainita että toivottavasti ei enää tule koneongelmia, niin jopas läppäri otti ja jumitti :D

    Just niin mun päivä!

    Heh, ilot pakko repiä pienistä!

    H

    VastaaPoista