Kirjoittajan mietteitä

Kirjoittaessani tätä tarinaa aluksi suljettuna blogina tietylle lukijakunnalle julkaisin säännöllisesti "Kaisa pohtii" -tekstejä. Olen koonnut nuo pikku tekstit kommentteineen. luettavaksesi tälle sivulle. Ehkä se avaa vähän tämän Betty-kirjan syntyä, samoin kuin erityinen taustaluku.

 

torstai 21. toukokuuta 2009

Kaisa pohtii XII

Rakkaat lukijat, eilen oli viimeinen nimenehdotuspäivä. Valtaisa kiitos kaikille teille, jotka jaksoitte pohtia nimeä tälle tarinalle! Jos voisin, palkitsisin jokaisen teistä.

Monia, monia hyviä nimiä esitettiin. Yksi niistä kuitenkin osui heti silmiini, sen näette nyt tämän blogin otsikossa: Betty oppii elämää. Se kattaa mielestäni koko tämän tarinan vaiheet aina kihlaus- ja avioliiton alkuajasta Edinburghista nuoren perheen onneen Fort Williamissa, niin aurinkoiset kuin pilvisemmätkin päivät. Lisäksi siinä on jonkinlaista "tyttökirjamaista rytmiä".

Tätä nimeä ehdotti Hiiruska. Laitatko yhteystietosi minulle (kaisantuumooksia at gmail piste com), niin saat palkintosi, kunhan minä saan sen! :)

Vielä kerran kiitos. Tänään avaan tämän blogin "yleisölle".

****
maanantai 18. toukokuuta 2009

Kaisa pohtii XI

Jos kyseessä olisi vanhanajan tyttökirja, kirjoittaisin näissä jälkisanoissa jotakin sen tyylistä kuin "ja niin me jätämme tuon nuoren perheen nauttimaan onnestaan". Ai, mutta kyseessähän on vanhanajan tyttökirja!

Näin siis päättyi tämä tarina. Helmikuussa tiesin, että se päättyy pikku Stuartin syntymään. (Etsikääpä taas Anna-viittaus!) Paljon muuta en tiennytkään. Tarina on välillä kuljettanut minua enemmän kuin minä sitä. Osa suunnittelemistani tapahtumista jäi tapahtumatta, kun taas mukaan tuli paljon sellaista, jota en ollut alun pitäen suunnitellut.

On ollut erittäin mielenkiintoinen kokemus kirjoittaa tätä "Betty-kirjaa" samanaikaisesti kuin te olette lukeneet sitä. Sydämellinen kiitos mukana elämisestä ja kommenteista. Välillä olen katkerasti katunut sitä, etten ensin kirjoittanut tarinaa ja sitten vasta julkaissut, mutta tällä hetkellä en antaisi tätä kokemusta pois.

Tämä kolmas Betty-tarina poikkeaa monessa suhteessa aiemmista. Ensinnäkin ensimmäistä ja toista osaa kirjoittaessani olin noin parikymppinen, Bettyn ikäinen itse. Toiseksi kirjoitin ne tarinat vain itselleni, mieleenikään ei koskaan tullut, että julkaisisin niitä missään. Kolmanneksi kirjoitin ne käsin. Ensimmäiset versiot syntyivät pikkuruutuiselle paperille täytekynällä (joka ei varmaankaan ollut yhtä hieno kuin Bettyn), siitä kirjoitin ne puhtaaksi.

Te lukijat olettekin kommenteissa huomanneet eron, kun olette maininneet, että tässä tarinassa näkyy aikuisempi ote. Itse huomaan eron myös siinä, että vaikka tarinassa on lukuja suunnilleen yhtä monta kuin aiemmissa, sivumäärä on huomattavasti suurempi - luvut ovat pitkiä. Pelkäsin, että kun kirjoitan suoraan julkisuuteen, alan sensuroida tekstiäni, mutta sitä virhettä en toivon mukaan ole tehnyt. Olen luottanut siihen, että joka tätä tekstiä lukee, nauttii tietysti naiiviudesta ja sentimentaalisuudesta.

Kiitos seurastanne - ehkä vielä tapaamme näissä merkeissä uudelleen! Ainakin nimikilpailun voittajan palaan vielä julkistamaan.

9 kommenttia:

  1. Kiitos meidän kirjailijattarelle sulosesta ja paikoin jännittävästä kertomuksesta! Tähän on varmaan hyvä kirjoittaa lisää, mutta hyvä näinkin! Seesteinen loppu! Kiitos!


  2. Kiitos! Bettyn tarinaa oli nautinnollista lukea.


  3. Tuohon luvun loppuun kirjoitinkin jo, mutta on se silti toistamisen arvoinen: Kiitos Kaisa siitä, että jaoit tämän meidän kanssamme. Tämä oli kirja, josta tuli hyvä mieli.


  4. Niinpä. Aina, kun saa luettua loppuun hyvän kirjan, jää vähäksi aikaa tyhjä olo. Näin kävi nytkin.
    Kiitos Kaisa! Toivottavasti otat jatkossakin meidät lukijoiksesi.


  5. Kiitos Bettyn tarinasta,sitä oli tosi ihana lukea:)


  6. Kiitos Kaisa, minäkin pidin kovasti kaikista Bettyistä. Näihin suorastaan jäi koukkuun! Mutta mitäs mä nyt sitten luen? :D


  7. Stuart on tietenkin samanlainen nimi kun Annan nuorimmalla pojalla eli Shirleyllä :)

    Mutta luinko oikein, että "ehkä vielä tapaamme näissä merkeissä"??? ON SIIS TOIVOA????

    Betty on ihan oikeasti ollu mulle tosi tärkeä kirja. Teen töitä kovassa bisneksessä, eikä mikään vie mua niin nopeasti kauas pois pahan maailman melskeestä kuin Betty. Ihminen, tai ainakin naisihminen, kaipaa välillä rauhallista tunnelmaa ja romanttista kerrontaa. Niin se vaan on :)


  8. Tarja, totta tuokin - mutta se ei ollut se juttu tai paremminkin lause, jonka tietoisesti tuonne sijoitin... :D

    No, ehkä se on liian vaikea. Selailin vain taannoin jotain Anna-kirjaa, jossa todettiin, että Annan silmät olivat "harmaat kuin aamutaivas".


  9. Niin joo... Se aamutaivas tais olla niin ilmiselvä etten sitä tullu ajatelleeksikaan :) Niistä harmaista silmistähän puhuu ensin Marilla ja Matthew ja sitten Gilbert ja vissiin se Roykin.

    ***
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kaisa pohtii X

Olen ollut muutaman päivän kipeänä. Ensin lähti ääni, ja kun sunnuntaina istuin koneelle aikomuksena luoda muutama loistelias luku Bettyä, teksti ei vain kulkenut. Siitä pitäen olinkin pari päivää sängyssä, nyt olen välillä koettanut käydä myös töissä. (Ja kyllä, yskin. Mutta en taida silti olla keuhkotautinen. :)
Samalla olen stressannut Bettyn loppuluvuilla. Siis edelleenkään tämä ei ole ihan vielä loppumassa, mutta olen pyöritellyt tarinaa ja ihmetellyt, mitä ja missä ja milloin. Kuka ja kuinka.
Kun tähän lisää taudin tuoman huonon olon, niin olen välillä hartaasti katunut, että edes ryhdyin tätä kirjoittamaan. Minä kun tykkäisin, että tekstiä olisi aina jonkun verran varastossa, hiottavana, pyöritettävänä, muokattavana tulevia tapahtumia tukemaan, mutta nyt nuo varastot ovat kutistuneet aivan olemattomiin.
Tänään töiden jälkeen yritin saada vähän tekstiä aikaan. Onnistuin aika surkeasti, mutta kun sitten menin taas makaamaan, minulle selvisi, miten tarina jatkuu. Sekin on hyvä. Tiedän, että teksti kyllä tulee, kunhan tiedän, mistä sen pitäisi kertoa. Toivon mukaan pääsen edes vähän vielä teitä yllättämään!
Silti pyydän kärsivällisyyttä, jos tämä julkaisutahti tässä vähän hidastuu...

6 kommenttia:

  1. Nou hätä, parantele rauhassa ja kirjoita ja julkaise sitä tahtia mikä tuntuu itsestäsi hyvälle.
  2. Kaisa (meinasin kirjoittaa Betty), ei kiirettä! Rakentele rauhassa juonta, vaikka luku viikossa. Kiirettä ei ole, älä kiltti ota tästä stressiä!

  3. Samat sanat täältäkin, kirjoita ihan rauhassa vaikka kuinka hitaasti, kyllä me maltetaan odottaa!


  4. Pikaista paranemista! Parantele ihan rauhassa itsesi, äläkä suotta stressaa kirjoittamisesta :) Kyllä täältäkin löytyy malttia odotella.


  5. Ihan rauhassa vaan :)
    Itseasiassa olen lukenut vain lukuun 23 asti, jos nyt jatkaisi luvusta 24 taas hetken eteenpäin. Tarina on Ihana! En vain ole ehtinyt lukemaan :(

    Pikaista paranemista!


  6. Rauhassa vaan Kaisa! Paraneminenkin viivästyy jos stressaat itseäsi kirjoittamisen pakolla. Kyllä tämä tarina kestää odottamisenkin. On se vaan niin mukaansa vievä.

    ****
perjantai 10. huhtikuuta 2009

Kaisa pohtii IX

tai oikeammin tahtoo vain toivottaa teille kaikille hyvää pääsiäisaikaa, vaikka Betty tekeekin syysvalmisteluja.
Olen siinä vaiheessa, että pyörittelen tarinan loppua mielessäni. Ei se vielä vähään aikaan lopu, mutta ajatukset sinne jo vievät. Jotakin olin jo suunnitellut, mutta luvun 44 kommenttien jälkeen en oikein tiedä, mitä tekisin sen suunnitelman kanssa. Ei siis dramatiikkaa??

7 kommenttia:

  1. Tottakai saa olla dramatiikkaa, jos sulla sellaista oli suunnitteilla. Jännittää vaan niin kovasti, että mitä on tulossa... ;D

    Hyvää Pääsiäistä!


  2. Täytyyhän sitä Bettyn elämässä dramatiikkaa olla :)


  3. Antaa tulla vain :)


  4. Antaa tulla vaan..
    Hyvää pääsiäistä:)


  5. Mä en haluaisi mitään kovin murheellisia tapahtumia... dramatiikka kelpaa, kunhan lopuksi kaikki kääntyy hyväksi (joohan?)


  6. Lisää dramatiikkaa, mutta onnellinen loppu, kiitos! :)


  7. Kyllä dramatiikalle, mutta EI mitään kauheita suruja!!! Ja onnellinen loppu, pliis...

    Voih, onko tämän tarinan pakko päättyä :((((( Pöh.

    ****
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Kaisa pohtii VIII

Uusin luku alimmaisena. Sitä julkaistaessa alkoi hirvittää - viime päivinä kirjoittamiseen ei ole ollut aikaa eikä oikein innostustakaan, joten hätävarantoni alkaa käydä vähiin. Äsken sitten istuin tiukasti alas ja päätin, että mihinkään en lähde, ennen kuin kaksi uutta lukua on valmiina. Nyt on. Joskus tekee hyvää vain pakottaa itsensä työhön.

Viikon kysymys: missä kohdassa luvussa 37 Betty viittaa Annan nuoruusvuosiin! Rouva Wallace ei ole selvästi kirjaa lukenut... ;)

3 kommenttia:

  1. Tietysti kaivojen myrkyttämiskohdassa, tunnistin lainauksen heti :)


  2. Komppaan Hiiruskaa,tuttu kohta oli heti! Alunperin Rachel-rouvan huolihan tuo oli :-)


  3. Mäkin huomasin, mutta tästä saamme kiittää Yleä, jolta juuri tuli tuo Anna-sarja telkkarista. Minä en siis ole lukenut noita kirjoja, vaikka muuten tyttökirjoja olenkin ahminut.

    ****
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Kaisa pohtii VII

Oikeastaan tämä ei ole mitään pohdintaa, vaan ainoastaan tiedotus. Pöytäkoneeni on suuttunut minuun syystä tai toisesta (no, myönnän, en aina puhu siitä kovin kauniisti) ja kieltäytyy käynnistymästä. Se temppuili jo perjantaina, jolloin henk. koht. mikrotukihenkilöni asensi käyttöjärjestelmän uudelleen. Kun erehdyin sammuttamaan koneen lähtiessämme yökylään, en saa sitä enää uudestaan käyntiin.

Mitään ei (toivon mukaan...) ole kadonnut, mutta voi mennä hetki, ennen kuin jo kirjoittamani Bettyn luvut saadaan koneesta ulos. Joudutte siis ehkä odottamaan tarinan jatkoa vähän pidempään kuin olin suunnitellut. Pahoitteluni!

6 kommenttia:

  1. Kohtalotoveri! Minun läppärini kieltäytyi käynnistymästä keskiviikkona. Onneksi mieheni sattuu olemaan alan ammattilainen, joten ei tarvinnut lähteä kiikuttamaan konetta mihinkään. Näillä näkymin se saadaan kuitenkin kuntoon vasta tarvittavan varaosan tullessa joskus useamman viikon päästä. Nyt vaatekaapissamme olevista kymmenestä käytetystä tietokoneesta on kuitenkin minullekin jotain iloa, koska sain yhden niistä varakoneeksi.

    Noita mieheni bisneksiä sivusta seuranneena ja siitä jotain oppineena haluaisin antaa pari vinkkiä siltä varalta, että et ole tullut näitä ajatelleeksi.

    1) Jos tietokone hajoaa yllättäen tai tapaturmaisesti ja korjauskustannukset kohoavat suuriksi, kannattaa yrittää hakea korvausta kotivakuutuksesta (jos sellainen sattuu olemaan). Me otimme yhteyttä vakuutusyhtiöömme tämän jutun tiimoilta, ja homma hoitui uskomattoman helposti ja nopeasti.

    2) Varmuuskopiot - tämä on tärkeää etenkin nykyään, kun ihmisten koko elämä on tietokoneen kovalevyllä. Nykyään on kaikenlaisia ulkoisia kovalevyjä ja muita käteviä systeemejä... tosin ainakin minulla on edelleen se ongelma, että en millään muista tehdä niitä varmuuskopioita. Pitäisiköhän laittaa kännykkään muistutus, että aina vaikka kerran viikossa tekisi varmuuskopiot?

    (Jos varmuuskopioita ei jostain syystä ole ja tietokoneella on jotain arvokasta, olisi todella tärkeää saada kone asiantunteviin käsiin, kun se alkaa takkuilla. Jos kovalevy on hajoamassa, siltä saadaan pelastettua tiedostoja sitä helpommin ja sitä nopeammin, mitä pikemmin kone toimitetaan huoltoon. Jos koneen käyttöä jatkaa siihen saakka, että kone lopettaa toimintansa lopullisesti, kovalevy saattaa vaurioitua pahemmin. Ammattilaisilla on kyllä hyvät välineet myös tietojen palauttamiseen vaurioituneilta kovalevyiltä, mutta kaikkia tiedostoja ei välttämättä saa enää pelastettua ja jos kovalevy on pahasti rikki, homma on sen verran hidasta, että siitä joutuu maksamaan kovia summia.)

    Toivottavasti sinun tietokoneasiasi järjestyvät pian, minä ainakin olen ihan onneton kun joudun tulemaan toimeen ilman omaa konettani!


  2. Kiitos myötätunnosta! :) Tuota kotivakuutusasiaa en ole tullut ajatelleeksikaan...

    Sami on onneksi myös atk-ammattilainen, joten hän on luvannut hoitaa masiinan ainakin siihen kuntoon, että saadaan kaikki tarpeellinen sieltä ulos. Hän on myös laittanut koneeseeni useita asemia ja ulkoisen kovalevyn, niin että tavara on sopivasti "hajallaan".

    Varmuuskopioiden suhteen olen surkea. Valokuviakaan en ole aikoihin siirtänyt cd-levylle, kirjallisista teksteistä puhumattakaan... Tässä pitäisi tehdä parannus, heti kun kone taas toimii. Onneksi mulla on läppäri ja tietysti töistä nettiyhteys, niin etten ole ihan pihalla maailman tapahtumista. :)


  3. Jäipäs Betty jännittävään kohtaan! Ja olen niin onnellinen tuosta Ruthin kohtalosta. Voi kun vieläkin olisi noin avuliaita ja hyväsydämisiä ihmisiä kuin Betty ja Duncan.

    Itse tallennan kaikki sähköpostiin, tai jonnekin nettikansioon, esim. googlepagesiin ja kuvat lataan suoraan picasaan. Ihan vaan siksi, että kaikki tiedostot ovat käytössäni kaikkialla mutta kuitenkin vain itselläni salasanan takana.
    Siinä mielessä blogilista ja bloggerin lukemisto ovat edistyksellisiä, ettei tarvitse kirjanmerkkejä tsiljoonia sivuja listailla, vaan ne löytyy parin osoitteen takaa, ja googlen tapauksessa kaikki yhdestä sivustosta.

    Mulla on tälle vuodelle kone vaihtunut kolmesti, joten enää en ota sitä riskiä, että kaikki tarvitsisi tehdä uudelleen.

    Ja en tarkoita että muiden tarvitsisi tehdä näin, tämä on vain minun "moniulotteinen" tyylini ja tapani tehdä asioita.

    Kaisa, toivon että saat koneesi mahd pian kondikseen, tai edes tiedot sieltä koneesta ulos! Tätä Betty III pitää vain käydä vähän väliä tarkistelemassa, kun ei päivity millään listallakaan...'


    Iloa ja valoa,
    H


  4. Heini, jos olisin ollut fiksu (ajattelin tätä, mutta blondilla ajatuksen muotoutuminen toteutukseksi vähän kestää... :) olisin tallentanut Bettyn valmiit luvut Bloggeriin, sehän on mahdollista ilman ajastustakin.

    Aiemmin siirsin kaikki kuvat aina Photobucketiin, nykyisin Picasaan menevät ne, joita käytän blogeissa, mutta pitäisi varmaan ladata "julkaisemattomatkin" kuvat taas Buckettiin...


  5. Mullakin kotivakuutus korvasi tuossa vuodenvaihteessa lattialle tipahtaneen läppärin. Onneksi se ei mennyt niin säläksi että kerkisin saamaan sieltä tiedostoni talteen ulkoiselle kovalevylle.

    Ja lisää lukuja Bettyuyn odotetaan täälläkin hartaasti!


  6. Hihii, juuri kun aamulla ehdin mainita että toivottavasti ei enää tule koneongelmia, niin jopas läppäri otti ja jumitti :D

    Just niin mun päivä!

    Heh, ilot pakko repiä pienistä!

    H
****

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kaisa pohtii VI

Tuossa alempana on uusin luku - pahoittelen, että niitä on tullut tässä harvakseltaan! Mutta yritän pitää tietyn "kaulan", niin että valmiita lukuja olisi aina vähän varastossa, ja viime päivinä en ole ollut kirjoitusvireessä. Oma syyni, mitäs menin jättämään tarinan vähän hankalaan vaiheeseen. Eilen onneksi innostuin, ja ehdin naputella illan mittaan pari lukua valmiiksi.

"Kaulaa" koetan kiriä senkin vuoksi, että ehtisin muokkailla näitä lukuja. Kaksi edellistä osaahan makasivat komerossa 15 vuotta, mutta luin ne aina silloin tällöin ja ajattelin monista kohdista, että nyt tekisin ne toisin. Julkaisuvaiheessa sitten kirjoitinkin monta kohtaa uusiksi. Koska tätä kolmatta osaa en viitsi makuuttaa 15:ttä vuotta (te saattaisitte hermostua :), luen lukuja läpi uudelleen ja uudelleen ennen julkaisua.

Parista pienestä yksityiskohdasta tarinassa haluan mainita. Bettyn ja Duncanin ensimmäisenä sunnuntaina Fort Williamissa satoi vaakasuoraan. Niin satoi silloinkin, kun elämäni ainoan kerran kävin tuossa kaupungissa. Minulla ei siis ole siitä suurtakaan mielikuvaa - vain se, että kävimme Länsi-Ylämaan museossa, jossa kuolasin jakobiittihistorian ääressä, ja joimme teetä oikein viehättävässä kahvilassa. En ole toiste käynyt Fort Williamissa, joten kaupunkia ajatellessani ajattelen sadetta. (Sama juttu Turun kanssa. Sielläkin sataa melkein aina. :)

Virginia Woolfia en ole koskaan lukenut, mutta tiedän hänen teoriansa naisen oman huoneen merkityksestä kirjoittamiselle. (Woolf oli muuten näköjään suunnilleen Bettyn ikäluokkaa.) Ei ole aivan sattumaa, että Bettyllä oli Lady Stairs -kujalla ja nyt Koivurannassa oma työhuone. Välillä mietin, onko epäuskottavaa, että joku mies olisi sata vuotta sitten suhtautunut vaimonsa kirjoittamiseen yhtä vakavasti kun Duncan. Jos olemme kyynisiä, voimme ajatella hänen hyväksyvän sen, koska Betty on saavuttanut mainetta ja hänen kirjoituksistaan maksetaan.

Suunnitellessani Koivurannan naapureita pelkäsin, että kirjoitan tässä jonkinlaista Anna omassa kodissaan -kirjan toisintoa. Lähinnä pelko liittyi rouva Gordonin hahmoon, josta en halua mitään Leslie Mooren kloonia. Itse asiassa rouva Gordonin piti olla iäkäs - ja taisin alunperin varustaa hänet rouva Smithin luonteenpiirteillä - mutta kun hän ilmestyi siihen Koivurannan aidan taakse ja tervehti Bettyä, tajusin, että hän onkin nuori. On aina vähän pelottavaa, kun henkilöt alkavat tällä tavalla elää omaa elämäänsä! Toivon kuitenkin, että pystyisin kirjoittamaan tästä tarinasta (kuten te niin kauniisti olette sanoneet) enemmän Bettyä.

Kiitos vielä kerran jokaisesta kommentista! Tulee aina hyvä mieli, kun tekin vastavuoroisesti kirjoitatte minulle. Ja saa kritisoida, niin että minä voin väittää vastaan. ;)

****
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kaisa pohtii V

Olen ihmetellyt itsekseni sitä, miten huolellisesti jaksoin aikoinaan suunnitella Bettyn ensimmäisen ja toisen osan. Virittelin verkkoja hiljalleen, kirjoitin tekstin lomaa rakenteita, joille sitten myöhemmin jonkin tapahtuman perustin. Ihmeellistä tässä oli se, ettei mieleenikään tullut, että kukaan muu kuin minä koskaan edes näkisi kyseisiä tarinoita. Sen sijaan julkaistavaksi kirjoittamani tekstit huitaisin "vasemmalla kädellä", kuten Duncan sanoisi. (Minulla ei ole mitään vasenkätisyyttä vastaan, itse en vain osaa kirjoittaa sillä kädellä edes nimeäni.)

Jonkin verran suunnitelmaa olin tehnyt myös tämän kolmannen osan varalle. En kuitenkaan niin huolellista. En myöskään jättänyt toisen tarinan lopussa niin monta avointa langanpäätä kuin ensimmäisessä. Niinpä tätä kolmatta osaa kirjoittaessani olen joutunut pohtimaan enemmän sitä, mitä tapahtuu ja kenelle, ja kaivamalla kaivamaan tukipuita, joiden varaan rakentaa tulevaa. Nyt minulla alkaa olla hatara käsitys kokonaisuudesta, mutta mutkia voi matkassa vielä olla. Toivottavasti se ei kuitenkaan tekstiä haittaa.

Duncanille on ilmoittautunut viime aikoina useampikin ihailija. Niinpä nyt ihan puhtaasta uteliaisuudesta kysyn: mikä hänestä tekee niin "ihanan"? Myönnän, että olen itsekin aika tyytyväinen hahmoon, mutta olisi hauska kuulla teidän mielipiteitänne. (Ja vaikka tämä kuulostaa siltä kuin kerjäisin kehuja, minkä jälkikäteen huomasin, niin saa kritisoida, sana on vapaa!)

Sankarit kun tahtovat olla tyttökirjojen kompastuskiviä. Erityisesti Montgomeryä on moitittu siitä, että Gilbert Blythe ja Teddy Kent ovat kaikkea muuta kuin mielenkiintoisia. Minun muistikuvani mukaan ainoa hetki, jolloin Gilbert osoittaa jonkinlaista luonnetta, on Anna omassa kodissaan -kirjassa. Muistattehan, kun Leslien vammautunut aviomies on lähdössä leikkaukseen, ja Anna on sitä mieltä, ettei tätä pitäisi leikata, koska parantuessaan hän jatkaisi Leslien elämän terrorisoimista. Gilbert on sitä mieltä, että "totuus tekee vapaaksi", kuten lopulta käy.

Alcottin kirjoissa sankarit on kuvattu huomattavasti elävämmin. Kahdeksan serkuksen poikalaumassa, Pikku naisten Lauriessa ja Tytöistä parhaimman Tomissa on särmää!

Pitää muuten tässä vinkata, että Anna kirjoittaa blogissaan klassisista tyttökirjoista, käykääpä lukemassa.

6 kommenttia:

  1. Ai että miksi Duncan on niin ihana? Komee, hauska, kiltti ja niin viisas ja neuvokas ja avulias. Oikee unelmaprinssi siis. Se on varmaan tosi pahasti kipee, kun se on niin masentunut nyt, eikä ollenkaan oma itsensä noin pessimistisenä. Betty sais kyllä kertoo sille pian uutisensa, jospa se lois toivoa ja optimismia!


  2. Siis no tuota noin... Mun mielestä Duncan ei ole mitenkään kovin kummoinen :D Vaikka onkin punatukka, joka oma miähenikin on. Varmaan ihan nätti katsella, mutta kyllä Betty on päähenkilö ja tarinan The Henkilö.

    MUTTA sitten taas: on mun mielestä ihanan inhimillistä pelätä lääkärikäyntiä ja olla jääräpäinen - ja tyytymätön pelkkään kauppa-apulaisen työhön! Duncanissa on enemmän inhimillistä luonnetta kuin Gilbertissä ikinä. Gilbert oli statisti, Duncan on oikea ihminen, lihaa ja verta.


  3. Raijis sen jo sanoikin: "Komee, hauska, kiltti ja niin viisas ja neuvokas ja avulias." Ja lisäksi sivistynyt, rohkea, vastuuntuntoinen ja ennen kaikkea romanttinen - hän jaksoi rakastaa Bettyä niin pitkään saamatta vastarakkautta. Mutta pidän toki myös Duncanista paljastuneista inhimillisistä piirteistä, koska ne tosiaan tekevät hänestä oikean ihmisen.

    Näin lukijankin näkökulmasta tämä kolmososa tuntuu hieman huolimattomammin suunnitellulta. Se ei kuitenkaan haittaa lainkaan, vaan mielestäni tarina on nyt jopa aiempaa kiinnostavampi (vaikka ei ehkä kuitenkaan aivan yhtä romanttinen, kun rakastavaiset ovat saaneet toisensa eikä sitä asiaa tarvitse enää jännittää) ja hyvin addiktoiva.


  4. Aika koukuttavaa tekstiä sinä kirjoitat,niin aiemmin kuin nytkin! Minusta taas tämän kolmososan teksti on kypsempää kuin aiemmat. Tarkoitan jotakuinkin sitä, että etenkin ykkösosasta "velka" työttökirjoille näkyi tosi selvästi, mutta tässä teksti on mielestäni enemmän Bettyä kuin tyttökirjojen kopiota.

    Suunnittelemattomuus varmaan osaltaan aiheutuu myös siitä, että osien kirjoittamisen välillä on vuosien tauko. Ei se ainakaan minua haittaa.


  5. Minä olen niiin koukussa tähän ja pääsin vihdoin ajantasalle tapahtumissa. Oli pakko ottaa etäisyyttä, kun koulukiireet painoivat päälle ja perhe vaati oman osansa :D
    Loma kuitenkin korjasi tilanteen, onneksi.

    Ihana tarina edelleenkin. Minua ei yhtään häiritse se, ettei tämä teksti ole niin suunniteltua tai jotain.
    Itseasiassa minusta tämä kirja on niin Bettyä, siis ihan itseään Bettyä eikä mitään muuta, että sitä on jo senkin vuoksi nautinto lukea.

    Tykkään kovasti ja kaikki henkilöt ovat mieleeni. Vaikka Betty onkin päähenkilö, on myös muilla henkilöillä oma tärkeä tehtävänsä. Duncan tuntuu olevan ainakin toistaiseksi täydellinen Bettyn puoliso, tuo oman piirteensä tarinaan. Hyvän sellaisen.

    Kiitos kun kirjoitat tätä!


  6. Luin aluksi sitä mukaa, kun kirjoitit. Mutta halusin tietää enemmän ja niin odotin ja nyt olen kahdessa jaksossa lukenut monta lukua.
    Minä en "näe" kirjallisuuden koukeroita, vaan luen TARINAA: Olisin kyllä suuttunut ikiajoiksi kirjailijalle, jos hän olisi antanut Duncanin kuolla...kun he lopultakin saivat toisensa. Mun mielestä tuo Duncanin härkäpäisyys ei ollut hänen luonteelleen sopiva...
    Ai jaa, olenkin viimeisessä valmistuneessa, luulin että on vielä monta lukua, mutta ne ovatkin tuossa alhaalla uudestaan. Odotetaan....

    ****
maanantai 23. helmikuuta 2009

Kaisa pohtii IV

Toivottavasti tämänpäiväinen hääluku täytti toiveenne. :)

Nyt alkaakin sitten se tarinan haastavin osuus. Äkkiäkös sitä kertoo rakastumisesta ja seurustelusta ja kihlauksesta ja muusta ihanan romanttisesta - mutta kuinka kertoa avioelämästä niin, että se jotakuta kiinnostaa! Miten Jessie Dalrymple sen Bettyn tarinan ensimmäisessä osassa muotoilikaan: "Sitten ollaan vain naimisissa ja huolehditaan salin verhoista ja muusta. Jospa pääsisi kihloihin, mutta ei tarvitsisi mennä vihille lainkaan!"

Montgomery ja Alcott ratkaisivat tämän ongelman Sateenkaarinotkossa (sekä myöhemmin suomennetussa Annan perheessä) ja Pikku miehissä siten, että entinen sankaritar ja sankari jätettiin taka-alalle ja alettiin kertoa heidän lastensa vaiheista. Moni on ainakin Annan kohdalla ollut tästä hyvin pettynyt, kun kunnianhimoisesta tytöstä ja kirjoittajasta tulikin "tavallinen" perheenäiti.

En tiedä mitä mieltä siitä olette, mutta minä aion ainakin yrittää välttää tuon karikon. Bettyn tarina kertoo Bettystä, hän säilyy päähenkilönä, kävi miten kävi. Siinä vaiheessa, kun minulla ei ole hänestä enää mitään kerrottavaa, lopetan koko tarinan kirjoittamisen.

Olen tässä miettinyt, että ehkäpä tämän kolmannen osan pitikin muhia se viisitoista vuotta, ennen kuin jatkoin sitä. Aivan kuten Hiiruska mainitsi lukevansa yhä Anna-kirjoja nuoremman itsensä silmin, aikaisemmat Bettyt minä kirjoitin samasta näkökulmasta: romanttisena haaveena. Kun nyt itse olen löytänyt oman duncanini, jonka kanssa elän onnellista arkea, ainakin toivon voivani kirjoittaa tätä kolmatta osaa aikuisemmin, silti myötäeläen.

Toivottavasti en pilaa kenenkään tunnelmaa julkaisemalla tässä samalla modernin valokuvan (jonka vielä skannasin vinoon). Ajattelin vain, että teistä on ehkä hauska nähdä, millaisessa talossa Betty ja Duncan avioelämänsä aloittavat.

Kuvan otti kummitätini kesällä 1995, minä istun siinä (hyvin epäromanttisesti verkkareissa ja reppu selässä) portailla Lady Stairs Closessa eli Lady Stairs -kujalla, kuten sen olen tarinaan kääntänyt. Edinburghin vanha kaupunki on täynnä noita closeja, kujia ja sisäpihoja. Valitsin juuri Lady Stairsin Moira Flemingin asunnon osoitteeksi siksi, että samassa pihapiirissä toimii nykyään kirjailijamuseo. Jostakin syystä en ole ikinä käynyt siellä sisällä, mutta tuntui hauskalta ajatella, että Betty olisi asunut samassa pihapiirissä. Museo sijaitsee vastapäätä noita rappusia, jotka siis tarinassamme johtavat Bettyn ja Duncanin kotiin.


Kuinkahan moni teistä lienee lomalla ja nettipimennossa, onko syytä julkaista tarinaa tällä viikolla vähän harvemmin? (Kysyy toiveikkaana hän, joka haluaisi taas kiriä vähän lisää etumatkaa teihin. :)

5 kommenttia:

  1. Kiitos tosta kuvasta, mulle ainakin avasi näkymiä aika lailla eikä yhtään haittaa 90-lukulainen tyttö siinä, päinvastoin.

    Ja mä ainakin odotan koko ajan jatkoa, mutta kirjoita toki rauhassa, kyllä tätä tarinaa kannattaa odottaakin välillä... ;-)


  2. Minä ainakin aion käydä täällä joka päivä siinä toivossa, että tänne olisi ilmestynyt lisää luettavaa :)

    Mukavaa, että Betty säilyy päähenkilönä. Toisaalta kyllä pidän Annan ja Pikku naisten jatko-osista - ei siinä ole mitään vikaa, että nuoremmankin polven vaiheita selostetaan, ja etenkin Rillasta tykkään kovasti - mutta se on ärsyttänyt minuakin, että Annasta ja Marchin sisaruksista katosi melkein kaikki särmä. No, yksi kohtaus on kyllä jäänyt mukavalla tavalla mieleeni joko Pikku miehistä tai todennäköisemmin Plumfieldin pojista: siinä Marchin sisarukset perheineen järjestivät näytelmän, ja Megkin (siinä vaiheessa muistaakseni jo arvokas leski) oli mukana näyttelemässä.

  3. Minä käyn täällä säännöllisesti joka päivä katsomassa onko uutta luettavaa.Mutta senkus kirjoitat aivan rauhassa...

  4. Olipa kaunis hääjuhla :)

    Ja Kaisa, julkaiset just sitä tahtia, kuin sinusta tuntuu hyvältä.

    Mielenkiinnolla ja jännityksellä odotan mitä tapahtuu jatkossa!

    Kirjoitusintoa sinne :)

    Heini


  5. Tää on ollu tosi kiva tämä uusi osa, ihan niinkuin ensimmäisetkin. Ekat itkut tirautin jo sen mustakantisen vihon kohdalla ja häät oli tosi ihanat. Mukavaa että Betty pysyy päähenkilönä jatkossakin; en yhtään tykännyt kun Anna-sarja muuttui Rilla-sarjaksi ja Anna jäi taustalle eikä yhtään omana itsenään. Kiitos kuvasta, ja kirjoitusintoa!

    ****

torstai 19. helmikuuta 2009

Kaisa pohtii III

Nyt ollaan heikoilla jäillä. Tuo juuri julkaisemani 11. luku on uusi. Olen kirjoittanut osan aiemmin julkaistusta tekstistä näinä viikkoina, mutta enimmäkseen tarina on ollut 90-luvulta, joten sinne sekaan on ollut turvallista tehdä lisäyksiä. Nyt minun pitäisi osata suunnistaa eteenpäin täysin tietämättä, mihin olen menossa. Tekstissä olen puoli vuotta teitä edellä, eikä se todellakaan ole paljon!

Mutta kiitos ihanista kommenteista! Varmaan onkin vaikeaa kommentoida "kirjaa", jota lukee näyttöruudulta. Mutta ainakin teillä on nyt ainutkertainen mahdollisuus sanoa kirjailijalle suorat sanat. :)

Hiiruska pohti, miten pitkälle Bettyn tarinaa kerron. En tiedä itsekään tarkasti. Joulukuusta 1908 on viisi ja puoli vuotta armonaikaa, ennen kuin Eurooppa suistuu maailmansotaan. Siihen asti voin höperehtiä Bettyn vaiheisiin mitä tahansa, minkä mielikuvitukseni keksii. Mutta sen verran historioitsijaa minussa on, että jos kerron Bettyn ja Duncanin vaiheista sodan aikana, se vaatii pakostakin jonkin verran taustatyötä. (Edes rakastamani Kotikunnaan Rilla ei siinä auttaisi, koska Kanadan ja Ison-Britannian vaiheet sodassa olivat erilaiset jo maantieteellisestäkin syystä.)

Katsotaan. Tämä tarinanpätkä kuitenkin kertoo muutamasta vuodesta, kuten aiemmatkin, sitten olen vähän viisaampi jatkon suhteen. Sen voin kuitenkin suhteellisen varmasti sanoa, että tämäntyyppiselle "tyttökirjalle" tuo ensimmäinen maailmansota on takaraja. Sen jälkeen maailma muuttui liiaksi. En siis jaksa uskoa, että koskaan kertoisin 80-vuotiaan Bettyn vaiheista 1960-luvulla - tai mistäs minä tiedän. Betty saattaisi pitääkin Beatlesistä. ;)

Iloisia lukuhetkiä!

****
lauantai 14. helmikuuta 2009

Kaisa pohtii II

Hyvää ystävänpäivää, rakkaat lukijat! Huomasin tuossa järkytyksekseni, etten edes mainitse Valentinen päivää Bettyissä, vaikka sitä vietetään anglosaksisessa maailmassa hyvin tarmokkaasti. Hups. No, osuipa tälle päivälle tuo luku, jossa Betty viettää iltaa ystävien (ja vihollistenkin) parissa. Luvun lopusta oli muuten tipahtanut jostakin syystä muutama lause pois - nyt ne on lisätty.

Hiiruskalle terveisiä: kun toivoit Bettylle ihanaa kihlausaikaa, mietin vähän miten mahdat suhtautua siihen että se lyheneekin puoleen odotetusta - kiitos ymmärtämyksestä! ;) Jaanalle toivon hyviä numeroita siitä tentistä Bettystä huolimatta. Itse muistelin aikanaan pääsykokeessa lähinnä Asterixia, kun kysyttiin Rooman armeijasta, ja pääsin sisään melkoisilla pistemäärillä... :D

Kuluneella viikolla olen naputellut Bettyä sieltä ja täältä. Kirjaimellisesti. Eräs kohtaus alkoi pyöriä päässäni, muotoutua ja kasvaa. Lopulta se häiritsi arkielämää niin paljon, että oli pakko rysäyttää kolme lukua tekstiä yhtenä iltana, vaikka kyseiseen tapahtumaan on vielä tarinan puitteissa kuukausia. Nyt jännittää, miten sujuvasti saan tekstipätkien välisen aukon täytettyä.

Sitä odotellessa toivotan jälleen iloisia lukuhetkiä!

1 kommentti:

Nyt on aikaa keskittyä tentteihinkin, kun olen saavuttanut sinut ;)
Tietysti odotan jokaista uutta lukua, mutta ei mene kaikki vapaa-aika lukiessa sitä, mikä on jo kirjoitettu.

Monesti tämä on jo sanottu, mutta siis aivan ihana tyttökirja-fiilis! Ja jäipäs jännään kohtaan ;)

****
tiistai 10. helmikuuta 2009

Kaisa pohtii I

Melkeinpä uskallan luvata teille tänään vielä uuden luvun Bettyäkin, mutta sitä ennen kirjoitan vähän näitä omia mietteitäni. Päätin nimittäin, etten kommentoi kommentteihin, vaan kiusaan teitä erillisillä postauksilla. :) Tästä tulee samalla oma kirjoittajapäiväkirjani, josta näkee, miten Bettyn tarina kehittyi.

Tervetuloa kaikki tähän mennessä ilmoittautuneet! Teitä lukijoita on nyt kolmisenkymmentä, mikä on minusta aika iso määrä - mutta ei liian iso, niin että toivon täällä syntyvän hyvää keskustelua Bettystä, tyttökirjoista, kirjoista, elämästä yleensä, mistä tahansa. Porukka voi toki vielä kasvaa, sillä ilmoittautuminen ei mene "kiinni" ennen kuin tarina on valmis ja blogi julkinen.

Olen saanut ihania sähköposteja ja ihania kommentteja, kiitos niistä. Toivon, että jaksatte kommentoida jatkossakin, esittää mielipiteitä ja toivomuksia. Saa olla kriittinen! Jos haluatte, voin blogin tullessa julkiseksi poistaa kommenttinne tai sitten siirtää tarinan eri osoitteeseen, niin että täällä kommentoitu jää vain meidän keskiseksemme. (En kuitenkaan halua kenenkään ottavan tästä paineita. Saa tulla ja lukea ihan kommentoimattakin!)

Olen ilmoittanut pidättäväni ylidiktatorisen oikeuden Bettyn elämän käänteisiin, ja minusta on kutkuttavaa että tiedän hänen elämästään ainakin päässäni monta sellaista asiaa joita te ette vielä tiedä... ;) Mutta toki haluan ottaa toiveitanne huomioon. Toivottua romantiikkaa uskon tarinassa olevan tarpeeksi - joskin Bettyn tuntien ei mennä siirapin puolelle (heittäkää minua jollakin jos menee).

Minulle palaaminen Bettyn maailmaan on ollut sukellus omiin "tyttövuosiini". En tiedä, paljonko tämän kolmannen osan tyyli poikkeaa edellisistä, jotka kirjoitin 90-luvun alussa. Nämä ensimmäiset luvut kirjoitin silloin myös, joten poikkeamaa ei vielä huomaa. Katsotaan huomaatteko katkoksen! Kun aikanaan kasvoin yhdessä Bettyn kanssa, katselen häntä nyt vanhemman ihmisen näkökulmasta. Kauhukseni huomasin, että olen jo Bettyn vanhinta veljeäkin vanhempi...

Ensimmäisiä osia kirjoittaessani olin myös intohimoinen Skotlannin-ystävä. Vaikka Bettyä varten en tehnyt tutkimustyötä eikä hänen maailmallaan todennäköisesti ole paljonkaan tekemistä 1900-luvun alun todellisen Skotlannin kanssa, minun oli helppo kirjoittaa sieltä. Nyt en ole vuosiin perehtynyt aiheeseen - ennen eilistä. 90-luvun alussa ei tullut mieleenkään, että Internetiä olisi voinut käyttää hyväksi kirjoittaessa. Eilen surffailin erään paikkakunnan sivuilla ja muistuttelin mieleeni erinäisiä asioita - mutta siitä myöhemmin... ;)

Nyt lopetan lörpöttelyni ja päästän teidät rauhaan. Iloisia lukuhetkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti